Périgordin piirakka
Périgordin alueelta Ranskasta voi löytää laadukkaita tryffeleitä aivan tavallisella metsäretkellä ja tällä kertaa käytämme niitä mustikkapiirakan pohjassa tuomaan makua, rakennetta, tuoksua ja jännittävää väriä. Ja tämän reseptin toteutus ei välttämättä onnistu sydäntalvella ainakaan näin pohjoisella pallonpuoliskolla, sillä teemme tämän kokonaan ilman uunia ja käytämme hyväksi auringon lämpöä ja valoa valmistuksessa. Eli ellet asu Etelä-Euroopassa niin odota keskikesän hellepäiviä ja toteuta tämä eksklusiivinen mustikkapiirakka sitten vasta.
Liota kupillinen sokeria kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita lopuksi vielä tilkka haaleaa vettä mukaan. Huoneenlämpöinen voi on myös helppo vaivata nesteeseen samalla kun kuiva korppujauho sekoitetaan tuohon nesteeseen hissukseen puukauhalla.
Tässä ei tosiaan tarvita uunia eikä sitä saakaan käyttää. Ja miksei tällaisena energiakriisien aikana ole hyväkin oppia tekemään leivonnaisia luonnon olosuhteissa. Ja vaikka olosuhteet vaikuttavat alkeellisilta niin se ei tarkoita, etteikö lopputuloksesta voisi tulla vallan mainio.
Ollaan siis kärsivällisiä. Tehdään asiat rauhassa. Ei turvauduta tällä kertaa muuhun kuin pariin kippoon ja kauhaan. Kaikki tarvittava on siinä. Muusta on turha haaveilla. Kädenlämpöistä. Haaleaa. Mitään parempaa ei ole luvassa. Ollaan kärsivällisiä, miksi kapinoida, kun mitään ihmeitä ei ole luvassa. Ei tule hienoa keittiötä, ei kaasuhellaa eikä kristallilaseja. Ei tässä elämässä. Vain se mitä saa revittyä irti maasta on se mitä ravinnoksesi saat. Tyydy siihen valoon mitä aurinko antaa, muuta valokeilaa ei kohdallesi osu. Elämä on kädenlämpöistä. Lopputulos on haaleaa. Se voisi olla vallan mainio, mutta kai minäkin voisin olla palatsissa arvostettuna kondiittorina, jos asiat olisivat menneet totaalisen toisin. Nyt olen tässä. Yksin ja nälissäni järsin kynsiäni. Kirjaimellisesti kädenlämpöisiä kynsiäni.
Kommentit
Lähetä kommentti