Salainen vapaamuurarien piirakkaresepti
Hieman jännittää julkaista tätä, mutta en voi vastustaa kiusausta, siksi uhkea ja makoisa mustikkapiirakka on nimittäin kyseessä. Ja saattaa olla, että tämä on myös yksi vanhimmista säilyneistä mustikkapiirakkaresepteistä - ikää tällä saattaa olla jopa 3.000 vuotta, mutta koska kyseessä on kirjaimellisesti ambrosiaa niin en ihmettelisi, vaikka vielä 3.000 vuoden päästä tätä nautittaisiin.
Ja en tiedä onko piirakka nyt sitten aivan oikea määritelmä tälle, alun perin tämä oli viikunagalettes ennen kuin keksittiin korvata viikunat marjoilla ja luonnollisesti mustikka on maultaan ylintä astetta, joka sitten syrjäytti muut marjat tästä reseptistä.
Raaka-aineet:
5 dl Maniokkitärkkelystä
2 dl Akaasian siemeniä (ja kukkia koristeluun)
500mg Metrazolia - tai 3 rkl ruskeaa sokeria
4 keltuaista
1 Jubelo
1 Jubela
1 Jubelum
Puoli kiloa tuoreita mustikoita
Jauha siemenet sekä keltuaiset yhdessä tärkkelyksen kanssa kiinteäksi massaksi. Tee mustikoista ja sokerista survos maljassa, tee se vaikka veitsellä tai mieluummin tikarilla. Hienonna samalla tikarilla kukkaset, jotka tulevat koristeluun, ne samat kukkaiskoristelut tulevat hautakummulle aikanaan. Pidä tikaria kädessäsi ja paina sen terä rintaasi vasten. Paina terä mahdollisimman keskelle rintaa, jotta voit tuntea sydämesi viimeiset lyönnit tikarin kärkeä vasten.
Malphas: luku 10 jae 34
Kommentit
Lähetä kommentti