90-lukulainen mustikkapiirakka

Retro myy ja nostalgia vie mennessään - siksi mekin antaudutaan tänään ihan kunnolla menneiden aikojen vietäväksi ja kaivetaan muovisesta laatikosta reseptikortti ja syvennytään siihen. Toista se oli silloin ennen, eipä ollutkaan internettiä mistä metsästää vinkkejä leivonnaisten tekoon vaan piti osata itse hoksata, katsoa kirjasta tai seurata tarkkaan, kun kotona leivottiin, jos mieli mitään oppia. Eikä silloin lähdetty tuosta noin vaan hakemaan lähikaupasta unohtunutta tarveainetta - ei ollut lähikauppaa vaan kauppa-auto tuli kerran viikossa kotokulmille. Toki naapurilla oli auto ja hänen kyydissään sitä saattoi toisinaan päästä kaupunkiin, siellä oli ihan marketti, josta sitten saikin kerralla ostettua vaikka ja mitä. 

Mutta ajat muuttuu ja meidänkin kylän viereen tuli moottoritie. Tuntuu, että se muutti meidän sukupolvea peruuttamattomalla tavalla.

Me ollaan kolmostien lapsia, valuttu sitä pitkin maalta kaupunkiin. Ja vaikka luultiin kokonaisina tulleemme tänne niin silti meistä jotain jäi vanhoille seuduille. Ja se tyhjiö mikä sisimpään syntyi niin nopeasti me täytettiin se uusilla asioilla mitä opittiin. Me opittiin syömään sushia, me löydettiin itsemme juomasta viiniä Flow:ssa, me suosittiin lähiruokaa kaupassa, vaikka vielä 90-luvulla se oli ihan itsestäänselvyys meille. Nykyään meille on itsestäänselvyys juosta metroon.

Nykyään meillä on mielipide muuttuneista ratikkalinjoista. Meiltä on hukkunut puheesta murre ja tilalle on tullu satunnaiset slangisanat. Meillä on jo omia lapsia ja ne ei osaa käyttää kirvestä eikä varmaan ikinä opikaan. Mutta ne osaa avata Ipadin ja hakea Netflixistä itse lempiohjelmansa, vaikka ne ei oo vielä edes koulussa.

Niillä on päiväkodissa digitaalinen portfolio, kun mulla oli aikoinaan seurakunnan päiväkerhossa kirpputorilta ostettu paita. Ne on käyny ulkomailla ennenku ne oppi uimaan ja ne on maistanu useammin baklavaa kuin mustikkapiirakkaa.