Miksi juuri mustikkapiirakka?

Luonnon kaunein muoto on tietenkin pyöreä, juuri sellainen kuin meidän oma suosikkimme mustikka. Muutenkin se on niin kasvikunnan sankari. Itsevarmana kasvaa jylhien mäntyjen keskellä pyytämättä anteeksi, kelpaa suuhun raakana tai uunin kautta piirakan täytteenä. Väriltäänkin niin kaunis, sininen kuin tähtien yö. Muutenkin siniseen väriin liitetään niin paljon mustikkaan täsmääviä mielleyhtymiä. Kirkkoliturgiassa tumman sininen on katumuksen ja odotuksen väri, ihan kuin meidän elämämme, yhtä menneiden virheiden jossittelua ja toivoa paremmasta huomisesta. Psykologisesta näkökulmasta sininen on vakauden, harmonian ja luottamuksen väri, siksi kai poliisitkin siniseen verhoutuvat, nuo arjen sankarit kuin mustikat meidät kaikelta pahalta pelastavat. Mutta onhan sinisellä myös paikkansa surun maailmassa, kuolonkankeus saa meidät jokaisen sinertämään - meistä kaikista tulee lopuksi hieman kuin mustikoita.

Tämä resepti osoittaa sen, että aivan sama leivommeko vai emme, joka tapauksessa me olemme mustikkapiirakoita itse. Maan povi meille lopuksi tarjoaa paikan hautausmaalta ja se on meidän kohtalossamme piirakkapohja. Itse olemme siellä pieniä palleroita, juuri niin kuin mustikat omassa piirakkapohjassaan. Toki osa meistä polttohaudataan, mutta niinhän joskus käy, että väsäämämme mustikkapiirakka kärähtää uunissa ja jäljelle jää vain karsi.

Sitä paitsi olet mitä syöt.

Ainesosia muutamia mainitakseni:

Sinä  

Kommentit

Suositut tekstit